Tämän reseptin otin Hesarista pääsiäisenä. Ajattelin, että joskus sitä perinnettä on alettava luomaan ja tuskin Hesariin mitään huonoa reseptiä laitetaan. Oikeassa olin ja tätä lammasta voin suositella jokaisen pääsiäispöytään.

 

1           kokonainen lampaanviulu tai luullinen paisti (2 1/2 - 3 1/2 kg)


Mausteseos:

1/2   dl   krouvisti pienittyjä valkosipulinkynsiä 

1/2   dl   yrttejä (minttua, rosmariiniä, timjamia, basilikaa ja vähän oreganoa)

1      rkl  hienoa merisuolaa

1/2   tl   mustapippuria suoraa myllystä

             oliiviöljyä


Marinaadi:

5       dl  Bulgarian tai kreikkalaista jogurttia

2       rkl  fariinisokeria

1/2    dl   sitruunan mehua/valkoviiniä


Hiero lammas ensin oliiviöljyllä ja sitten yrttiseoksella sekä valkosipulinkynsillä, tunge mausteita kaikkiin mahdollisiin koloihin. Voit tehdä veitsellä koloja lisää ja tunkea niihin valkosipulisiivuja. Nosta paisti tukevaan pussiin (paistopussi saataa hajota eli käytä jotain muuta pussia) ja valuta päälle marinaadi. Kääntele niin, että marinaadi leviää tasaisesti. Sulje pussi ja anna maustua 2-3 vrk jääkaapissa. Kääntele välillä.

Kuumenna uuni 250-asteiseksi. Kaada uunipelille hiukan vettä ja nosta sen päälle paistoritilä. Ota paisti pussista ja pyyhi se kevyesti. Aseta paisti ritilälle ja paahda uunissa 10-12 minuuttia kerran kääntäen. Valele paistia siitä irtoavalla paistinliemellä ja laske uunin lämpö 125 asteeseen. Paisti saa hautua uunissa n. 2-2 1/2 tuntia. (Varaa kypsymisaikaa 50 minuuttia/tunti per lihakilo). Muista valella paistoliemellä aina sillointällöin.

Siivilöi pannulle valunut paistoliemi kattilaan, keitä kokoon ja ohenna valkoviinikermalla tai portterilla. Suurusta tarvittaessa Maitzenalla. Kastikkeeseen voi myös lisätä minttu- tai marjahyytelöä makua antamaan.